Valoa tunnelin päässä

Kolme kertaa viikossa on Dinan mielestä vähimmäismäärä agilityn treenaamisessa. Viime viikolla kaksi kertaa omissa treeneisä, sunnuntaina Anetella treeneissä, ja tällä viikolla taas kaksi kertaa omissa treeneissä. Sehän jopa kuuntelee, eikä viuhdo menemään.
Eikä tuo useammin treenaaminen huonoa tee ohjaajallekkaan, treenin puutettahan nämä ongelmat on. Mutta tuli taas sellanen fiilis, että ei ehkä vielä luovuteta koko lajia, nyt pitää alkaa opettaa koiraa taitavammaksi ja paikata omaa hitautta sillä.

Treenejä

Sairasloman jälkeen ollaan treenailtu sekä hallilla, että pihalla. Välillä myös sisällä kun on ollut kovia pakkasia.

Agilityssä ei taas vauhtia puutu, kun osuis välillä niille esteille. Tuntuu etten osaa kääntää koiraa, jarruttaa vaan kun koitan kääntää. Välillä joku juttu onneksi onnistuukin, kuten nyt keinu. Ihan huippu, täysillä päähän, pam ja pois. Kepit pitäisi saada kotiin, ei niitä muuten saa ikinä opetettua.

Tokoilukin sujuu ihan kivasti, jäävät tekee pääasiassa hyvin, tosin kokonaisina liikkeinä en ole juurikaan kokeillut. Luoksetulossa on alkanut tulla hienosti suoraan eteen, mutta tulee niin vauhdilla ja tökkää tassulla aina reiteen, sattuu ihan hitosti. Tuohon pitäisi keksiä ratkaisu. Hyppy menee ihan ok. Paikkamakuu joo, häiriöitä pitäisi harjoitella.

Tänään harrastimme pitkästä aikaa tämmöistä. Jätin tuon poppoon tien päähän odottamaan, kutsuin sitten ja kovaa mentiin...