keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Tulihan se ykkönen!

11.9. Tuusulassa tokokokeessa. AVO 1 264 pistettä. Tällä kertaa ei nollia, mutta ei huippupisteitäkään. Vaähän kaikessa jotain pientä säätöä. No oli kymppikin, liikkeestä maahanmeno. Kaukotkin olisi ollut ellen olisi koiran viereen palatessa astunut häntä/housukarvojen päälle. (Naksu pomppas seisomaan).

Vinoja asentoja (luoksetulo ja hyppy), tuplakäskyjä (merkin kierto ja nouto), pientä haahuilua (seuraaminen ja seisominen), siinäpä ne miinukset. Vire ei ollut yhtään niin hyvä kuin edellisessä kokeessa, mutta ykkönen on ykkönen ja osaa se!



Nyt vähän tokotaukoa ja rallytokon ja agilityn pariin. Viime viikonloppuna oltiin Koirakoutsilla treenaamassa rallytokoa ja vähän alkoi jo houkutella rallytokonkin jatkaminen ylempiin luokkiin, kun aiemmin olin ajatellut, että alo ja avo saa riittää. Temppujen opettelu on kivaa sekä minusta, että Naksusta, joten miksipä ei. Tästä en kuitenkaan ajatellut mitään paineita ottaa.



Viikonloppuna toinen avo-startti rallytokossa ja sitten viikon päästä SM-kisat, joissa edustetaan Action Dogs ry:n joukkueessa.

Agilityn ohjatut treenitkin on alkaneet, treenataan Saija Mustosen ryhmässä Lägin hallilla joka toinen keskiviikko. Lisäksi yritän käydä omatoimisesti treenailemassa välillä. Naksu on innokas ja ihmeen hyvä treenimääriin nähden. Keinua ja keppejä lukuunottamatta esteet osataan ja vauhtiakin löytyy ihan riittävästi. Ei se mikään tykki ole, mutta vauhti varmasti kasvaa osaamisen myötä. Mutta ennenkaikkea agility on niin hauskaa!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti