keskiviikko 5. lokakuuta 2011

VEPE ALO 1 93p. Siirto AVO

Peruutuspaikalta kokeeseen 2.10. Helsinkiin. Apuohjaajksi saatiin tuttu treenikaveri.

Ensimmäinen liike, veneestä hyppy. Muuten hyvä, mutta metri portista ohi. Veneessä olijat sanoivat, että aurinko häikäisi tosi pahasti, rantaa ei juurikaan nähnyt. Ihan hyvä aloitus.
Toisena esineen vienti, menin itse veeneeseen. Ei ongelmia, täydet pisteet. Tässä vaiheessa näytti tosi hyvältä.

Kolmas liike Veneen nouto. Tuuli oli melkoinen, ja tietysti aivan sivusuunnassa. No ei auttanut kuin yrittää. Tuuli painoi veneen kaislikkoon, aivan sivuun maalilinjasta. Koira teki tosissaan töitä, että sai veneen tuotua kaislikon läpi rantaan, miinusta ohituksesta vain 4. Näytti pitkään, että se ui vaan paikallaan, eikä pääse ollenkaan eteenpäin, tuli se kuitenkin sieltä.

Viimeisenä hukkuva, laskin jo mielessäni montako metriä kestää mennä ohi, että pisteet riittää ykköstulokseen. Hukkuvan pelastus tosi hyvä, kaksi metriä ohi portin.

Jee, ykköstulos, ja siirto avoimeen luokkaan. Ihan uskomatonta. Ihana koira!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti