Eilen ja tänään treenattu siis viemistä. Ei ole ihan helppoa. Vaikka kuivalla maalla vie ihan loistavasti, veneeseen vieminen ei olekaan niin yksinkertaista.
Ensin palkattiin veneestä namilla, mutta ei riittänyt, kerran vei, mutta toisella kerralla kääntyi esineen kanssa ympäri. Sitten palkaksi lelu. Vaihtamalla onnistui, mutta lelu piti olla näkyvissä, ja vähän houkutella vielä. Lisäksi äsken treenatessa viemistä helpotti kun vene ei ollutkaan poikittain koiran edessä, vaan pitkittäin. Onneksi kysyin taas neuvoa viisaammalta, enkä sählännyt vaan yksin.
Koirat tuntuu aika väsyneeltä, joka päivä ovat uineet ja ruskea on treenannut kerran tai kahdesti päivässä. Nyt saavat levätä, huomenna ajetaan täältä kotiin. Treenit on tosin ohjelmassa jo sunnuntaina ja tiistaina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti